Pähkinäinen joululeipä

Heti marraskuun alusta lähtien sormeni on syyhynnyt kokeilemaan joululeivän eri ulottuvuuksia. Makea, mausteilla sävytetty sekä pähkinöillä ja hedelmäpaloilla kyllästetty leipä uppoaa minulle, varsinkin näin joulun ensitunnelmointiin. Ensimmäiset paistokseni syntyivät tuttuun tapaan sormituntumalla ja makuhermoja virittelemällä.

3dl omenamehua
25g tuorehiivaa
1tl suolaa
3/4dl (tummaa)siirappia
1,5dl ruisjauhoja
1/4tl pomeranssinkuorta
1/4tl inkivääriä
~1dl rusinoita
~1dl puolitettuja hasselpähkinöitä
50g margariinia
5dl vehnäjauhoja (+/- sen verran, että taikina on kimmoisaa, mutta ei liian kovaa)

Tein taikinasta kaksi pientä pyöreää leipää, joita paistoin 160 -asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Itse en voidellut leipiä millään, mutta useimmiten tämän tyyppisiä leipiä ohjeistetaan halutessa voitelemaan muutamaan kertaan paistamisen aikana siirappivedellä, mikä tietenkin tekee pinnasta vielä erityisen herkullisen, mutta syö samalla hieman sitä rapsakkuutta, josta henkilökohtaisesti pidän kovasti.

Uunituoreena osui ainakin omaan makuhermooni, eikä seuraavan päivän kokemuskaan tuottanut suurempaa pettymystä.

Syysfiiliksistä kohti joulutunnelmaa

Olen nauttinut kauniista syksystä monin tavoin, vaikka tekemistä on muuton ja opiskelupaikan vaihdoksen myötä ollut niin kotona kuin koulussakin. Osan siitä jauneudesta sain jopa tallennettua kameraanikin, vaikkakaan ne eivät tänne asti päätyneet ajallaan.

 

 

Keittelin itselleni yhden maijallisen verran mustaviinimarjamehua syys- ja talviflunssien varalla, tarpeeseen tulivat! Sieniä, sekä kantarelleja että suppilovahveroita riitti myös tänä syksynä pakkastimeen asti, joten niistäkin saa vielä jokusen kerran nauttia. Pihlajanmarjoja sen sijaan tyydyin tänä syksynä vain ihastelemaan, vaikka omenoiden seassa keiteltynä niistä tiettävästi saisi kyllä muikean makuista hilloa, ehkäpä ensi syksynä sitten taas. 

Juhannuksen nuotioruokaa

Juhannuskin oli jo viikko sitten, mutta kesä jatkuu.. tosin työntäyteisenä. Kolmen päivän loma tuntuikin ruhtinaalliselta ja nautin siitä täysin palkein. Mökkitunnelma oli juuri sitä, mitä kaipasin ja mikä auttoi rentoutumaa hektisen kesätyöarjen lomassa.
Olimme suunnitelleen melko yksinkertaisen menun viikonlopulle. Uudet perunat ja silli kuuluvat mökille! Laskeskelimme myös, että sunnuntailounaaksi syömme kalaa.. jota uskalsimme luottaa saavamme virvelillä. (ja saatiinhan sitä :)
Juhannuskokossa olimme suunnitelleet paistavamme erilaisten makkaroiden lisäksi homejuustolla täytettyjä ja pekoniin käärittyjä herkkusieniä. Suunnitelmat kuitenkin saivat luvan muuttua, kun kaikista juhannusaattoamuna kiertämistämme kaupoista oli herkkusienet lopussa. Hetken mielijohteesta ostimme tilalle terttuluumutomaatteja, jotka saivat saman käsittelyn, minkä olisimme herkkusienille tehneet.. Ja saimme yllättyä positiivisesti kokeiluumme!

Mrs. Vääränokka (viiden litran teepannu) sekä pekonitomaatteja tulella.

Illalla myös kala syö tunnetusti hyvin, eikä sattunut poikkeusta tälläkään kertaa. Pääsimme nautiskelemaan jälkiruuaksi täydellisen meheväksi halstratusta hauesta. Tuoreus toi varmasti myös oman raikkautensa paistokseemme.

Saalis juuri merestä nostettuna.

Sunnuntailounaaksi saimme (näin monikkomuodossa, vaikka itselläni ei niihin ollut kyllä osaa eikä arpaa!) vielä kaksi ahventa sekä yhden hauen. Perjantain harjoittelun jälkeen päädyimme valmistamaan myös tämän saaliin halstraamalla, ja hyvä niin.
Molempina iltoina nautiskelimme myös erittäin kauniista auringonlaskusta! Säät suosivat muutenkin. Aurinko paistoi koko viikonlopun ajan ja lämpötila oli juuri passeli, vähän reilu parikymmentä astetta. Luvatuista myrskystä ja sateista ei ollut tietoakaan.

Ajan patinaa leivosvuoissa

Kesätyörupeamamme alkoi siivous- ja raivaushommissa. Aikojen saatossa kahvilan somisteiksi kertyneitä tavaroita riitti loppusijoitettavaksi ällistyttävän paljon. Tilaakin tuntui olevan jostain kumman syystä aiempaa enemmän, saatuamme paikat taas nätiksi.
Poisheitettävien tavaroiden joukossa oli kaikenlaista vanhaa ja kaunista, mutta erityisesti ihastuin pieniin leivosvuokiin, jotka näyttivät vieläpä aivan käyttökelpoisilta. Pelastinkin ne pikaisesti jätekuormasta :)

 

Työpäivän jälkeen sormeni alkoivat heti syyhytä vuokia kokeilemaan. Iltapuuhteena syntyikin luumukätköjä, jotka nyt ainakin todistivat vuokien käyttökelpoiseeden :) Mausta en vielä tiedä, kun menivät pakastimeen odottamaan omaa hetkeään.

Luumukätköt

murotaikinakuori:
100g margariinia
1dl sokeria
1kananmuna
1tl leivinjauhetta
2dl perunajauhoja
~2dl vehnäjauhoja

Täytteeksi käytin omista luumuista tekemäämme kiinteää luumuhilloa, mutta sinnehän voi "kätkeä" mitä vain :)
Paistoin leivoksia 160 asteisen uunin keskitasolla n.15 min.

Appelsiini-suklaakakku

Juhlimisen arvoisia asioita on toisinaan aivan liian harvoin. Tänään kuitenkin oli hyvä syy juoda kakkukahveja äitini 85 vuotta hiljattain täyttäneen kummisedän vierailun kunniaksi. Tartuinkin heti tilaisuuteen, kun kakuntekijää kaivattiin! :)

Tällä kertaa makuyhdistelmäksi putkahti appelsiini-suklaa. Kakkupohjaan tosin laitoin sitruunaa, ja se antoikin kivaa happamuutta muuten aika makealle kokonaisuudelle.

pohja:
4 munaa
2,5dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1,5tl leivinjauhetta
75g margariinia sulatettuna
1rkl sitruunamehua

Muna-sokerivaahtoon lisätään jauhoseos sekä rasva ja sitruunamehu sekoitettuna.
26cm irtopohjavuoassa paistoin pohjaa 175 asteessa 35-40min.

Veistelin pohjan vain halki, kahteen osaan, joiden väliin laitoin kuitenkin kahta täytettä päällekkäin. pohjan kostutin sitruunavedellä. Tuli aika kiva ja mehevä.

Alemmaksi laitoin suklaamoussen
2,5dl floravispiä
250g maitorahkaa
100g tummaa suklaata
1rkl sokeria

Suklaa vatkataan yksinkertaisesti sulatettuna vaahdotetun floravispin ja maitorahkan joukkoon. Seos jämäköityy kivasti parissa tunnissa jääkaapissa ilman mitään muita vippaskonsteja.

Päälle tein appelsiinimoussen, joka tuli tällä kertaa kahdessa vaiheessa. Ensin tein paksun appelsiini"kiisselin", jonka sitten sekoitin floravispi-rahka -vaahtoon.

Appelsiinikiisseli
3 appelsiinin mehu
1 appelsiinin kuori raastettuna
1dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
2dl sokeria

Kaikki aineet sekoitetaan kylmänä kattilassa ja kuumennetaan kiehumispisteeseen, ensimmäisen pulpahduksen jälkeen voi nostaa levyltä sivuun. Appelsiinien koosta riippuen kiisseliin voi lisätä ruokalusikallisen vettä.. itselläni oli aika suuria appelsiineja. Hieman jäähtyneeseen kiisseliin lisäsin vielä ½tl vaniljasokeria.

Jääkaappikylmän kiisselin vatkasin vaahdotetun 2,5dl floravispin ja 250g maitorahkan joukkoon. Sokeria ei kyllä kaivannut enää lisää, kiisseli oli senverran makeaa.

Päälle sekoittelin 100g tummaa suklaata ja ~30-40g sulatettua margariinia. Oli aika sopiva määrä.
Koristeeksi löysin vielä muutaman priiman kukan juhannusruusustamme, herkän kaunista :) 

Se oikea ruisreikäleipä

Olen vain kuullut tarinoita jo edesmenneen karjalaismummoni leipomista ruisleivistä. Viikoittainen leivontapäivä takasi, että leipää riitti suuremmankin perheen tarpeisiin. Tuo perinne kerkesi katkeamaan jo ennenkuin itse olin sen ikäinen, että omakohtaisia muistijälkiä olisi päässyt syntymään.
Voin kuitenkin nykyisin hyvin kuvitella kuinka erityislaatuista tuo leipä onkaan ollut, kun olen jo niin tykästynyt omiinkin tuotoksiini, etten oikeastaan pariin vuoteen ole tainnut kaupasta ruisleipää ostaakaan. Tästäkin lienee vielä matkaa niihin arinalla monen kymmenen vuoden kokemuksella paistettuihin "maailman parhaisiin".
Hohtona ainakin itselleni omatekemässä ruisleivässä on se makuhermoja kutkutteleva happamuus, jota ei leipähyllyn tarjonnasta tahdo löytyä. Oman jujunsa tietenkin tuo myös itse tehdyn leivän tuoreus. Heti pakastettuja leipiä sitten tarpeen mukaan sulatettaen pääsee tuoreen leivän fiilikseen muulloinkin kuin vaan leivontapäivänä.

Leivät uunituoreina, vielä halkaisematta.

Valmiin juuren kanssa ruisleivät tulevat miltei helpommalla kuin mikä tahansa hiivaleipä. Se vaatii tietenkin pientä suunnitelmallisuutta, että muistaa laittaa taikinan hapantumaan edellisenä päivänä, mutta muuten se onkin lähinnä sitten sitä nk. passiivista leivonta-aikaa. Tämä ohje, jolla itse olen tottunut tekemään neljä reikäleipää kerrallaan, yhdelle pellille soviteltuna, ei vaadi kahdenkymmenen litran taikinatiinua eikä vie koko päivää uunin vieressä. Yleensä laitan juuritaikinan hapantumaan vaikkapa aamulla leivontapäivää edeltävänä päivänä. Juuri saa hapantua rauhassa vähintään vuorokauden, minkä jälkeen teen taikinan valmiiksi. Kohotan taikinaa noin 3-4 tuntia, leivon leiviksi ja kohotan vielä ehkä tunnin verran. Kohotusajoista en ole pitänyt niin tarkkaa lukua, olen yleensä touhuillut leipiä muiden menojen lomassa. Ja jos tiedän taikinan jäävän vähän pidemmäksi aikaa kohoamaan niin valitsen hieman viileämmän paikan.
Seuraavaa leivontakertaa varten otan aina taikinasta pienen palan pakastimeen juureksi. Yhtä hyvin toimii myös taikinan kuivattaminen kulhon pohjalle tai muuhun kippoon murusina, ja sitten ennen leipomista liottamalla pehmentäminen.

Juuritaikina:
juuri (pakastimesta)
5 dl vettä
5 dl ruisjauhoja

Varsinaiseen taikinaan:
25g hiivaa (½ dl:aan vettä)
1 rkl suolaa
n.5dl ruisjauhoja (hieman laadusta riippuen)

Valmis taikina on hyvin jäykkää, mutta silti vielä puulastalla käänneltävissä. Sopivan koostumuksen oppii lähinnä vain kokeilemalla ja jokainen tykkää tietenkin hieman eri rakenteisesta leivästä.

Leipien pintaan olen jättänyt ihan reilusti jauhoja ja tehnyt joko haarukalla reikiä tai veitsellä viiltoja. Paistoaika tavallisessa sähköuunissa 230 asteessa ja keskitasolla on n. 28 min. Ritilän päällä jäähtyneet leivät olen sitten repinyt halki heti tuoreeltaan, koska minusta se revitty pinta maistuu jostain syystä paremmalle kuin veitsellä leikattu.

Ei niin pyöreät Seesamnäkkärit

Erityistä herkkuani ovat Pieni Pyöreä -seesaminäkkärit. Eipä itse leivässä vehnän lisäksi varmaan kovinkaan paljoa muuta ole käytetty. Gastronomisessa analyysissäni olenkin päätynyt siihen, että maun salaisuuden on oltava pinnan paahtuneissa seesaminsiemenissä. Tee Se Itse -luonteeni sai taas sytykkeen kokeilla jotain mahdollisesti samansuuntaiseen makumaailmaan vivahtavaa. Lopputuloksena syntyivät nämä, eivät aivan Vaasan tasaluokkaisuuteen yltävät, näkkärit. Mutta kyllä ne paahtuneet siemenet edelleen hyvältä maistuvat!

Laitoin puolet jauhoista graham täysjyvävehnäjauhoja, jotta kuitupitoisuus ei olisi aivan nollassa :)

~15 leipää

2,5 dl vettä
1/3 pala hiivaa
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
2 dl graham  täysjyvävehäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
n.3 dl vehnäjauhoja

Kohotin taikinaa jääkaapissa puoli päivää, mutta eiköhän ihan hyviä tule perinteisesti huoneenlämmössä kohotettunakin. Pyörittelin taikinasta pieniä palloja, jotka kaulitsin noin parin millin paksuisiksi levyiksi pellille. Paistolämpötila oli 225 ja aika n. 7-10 min. Ritilän päällä jäähdyttäminen antaa vielä loppusilauksen näkkileivän imagolle.
Omaan makuuni nämä olivat teen kanssa, pieni sipaus voita päällä.

Evästauko Reinin varrella

Teimme viikko sitten pienen kaupunkireissun Saksan Koblenziin siskoni kanssa. Kaupunki oli kaunis, vehreä ja kompaktin kokoinen. Kahdelta suunnalta sitä rajaavat joet antoivat kivasti rantaviivaa, vaikkakaan uimista  eivät ihmiset siellä harrastaneet. Lähinnä rahti- ja huviveneitä lipui tuon tuosta ohitsemme rantamaisemista nautiskellessamme.

 

Helteisen päivän päätteeksi poikkesimme pieneen kahvilantapaiseen, joka mainosti ikkunassaan täytettyjä bageleita. Olimme kreivin aikaan liikkeellä, sillä herra kahvilanpitäjällä oli enää kolme rinkeliä jäljellä. Valitsin bageliini italialaisen täytteen, joka sisälsi tuorejuustoa, pestoa, tomaattia, mozzarellaa ja tietenkin sitä (vielä tuolloin) pahamaineista tuorekurkkua. Olen kuitenkin ehkä turhan huono huolestumaan tuollaisista, enkä sitten jaksanut huolehtia asiasta. Tosin tuo herttainen kahvilanpitäjäkin näytti olevan jossain määrin huoletonta sorttia, minkä vuoksi asialle olisi ehkä voinut uhrata ajatuksen. Hyvällä ruokahalulla söimme kuitenkin bagelimme, vaikka vierestä katselimme, kuinka sormet tottuneesti nuolaistiin täyttöoperaation eri vaiheiden välissä. Ehkä tällaiset tilanteet vältetään Suomessa täyttämällä leivät sermin takana(?) :)

 

Reissu oli oikein mukava ja onnistunut. Matkaan tarttui myös jonkin varran kaikenlaisia löytöjä, mm. leivontatarvikkeita, joita toivottavasti pääsen pian testaamaan, kunhan helle helpottaa ja voi taas käyttää uunia :)

Ei niin pilkuntarkkaa..

Vaikka elämä onkin aika vakavaa, luulen, että aina silloin tällöin (vaikkapa terveellisyyden nimissä) voisi antaa mielikuvituksen lentää ja kokeilla aivan jotain uutta. Silläkin riskillä, että lopputuloksena kolmen tunnin kokkaamisen päätteksi on auttamatta välillä vain uliseva palovaroitin ja kiljuva nälkä.

En tiedä lieneekö tässä osasyy siihen, että olen viehtynyt kaikkeen kovin perinteiseen. Mutta asuu minussa myös pieni seikkailumieli, joka kaipaa tasaisin väliajoin tyydytystä uusien aluevesien valtaamisesta.

Kuolemattomana itsekriitikkona olen yrittänyt tällä kertaa sisäistää, että kaikki taiteen säännöt, niin kirjoittamisen kuin kokkaamisen ja leivonnankin saralla, on tehty rikottaviksi. Siksi juuri Ruiksenpuintia!